Voiko ihmisen elämä ihan oikeasti ottaa radikaalin käänteen ihan muutamassa kuukaudessa? No voi, todellakin... Mä oon menossa naimisiin!! Ihanaa! Apua! Paluuta ei ole... En tiedä mitä kaikkea siitä oikein ajattelisi. Iso elämän muutos kaiken kaikkiaan, jakaa koko loppu elämä toisen ihmisen kanssa, kaikkineen. Koska sillä mentaliteetilla me ollaan liikkeellä kumpikin, forever ja niin eespäin.

Tästä onkin aikaa kun viimeksi kirjoittelin blogiin. Kosinta tapahtui joulukuussa 23.12 miehen kotona Pähkinänsärkijän jälkeen. Nyt taas on enään 1,5kk häihin! Nopeata toimintaa, mutta toisaalta kun kerran molemmat ollaan niin varmoja siitä että näin kuuluu asioiden mennäkkin niin mitäpä sitä sitten enään odottelemaan. Sitäpaitsi helpottaa suuresti kun päästään molemmat samalle pallon puoliskolle ja juridisesti ja kaiken byrokratian vuoksi kaikki on huomattavasti helpompaa kun ei asian kanssa vitkutella.

Pitäneekö vielä sanoa että olen rakastunut...ihanaa kun voi katsoa toista silmiin ja todeta että kyllä, hän on se oikea...

No niin, kävin kampaajalla. Myöhästyin eka bussista ja sitten sainkin juosta kun se johon kerkesin lopulta saapui rautatientorille. Mä inhoan kiirettä... Tulin kampaajalle hiukan reilu 5 min myöhässä ja ilmoittauduin. Jep jep... sitten vaan tuoliin katsottiin mitä sille reuhkalle pitäisi tehdä ja sitten pesulle. Tunsi kyllä että oli mies joka pesi tukan (kaikella kunnioituksella, voihan näitä mies kampaajia olla toisenlaisiakin) suit sait shampoot ja hoitoaineet, huuhtelu aina väliin ja sit joku hoitava tökötti tukkaan jonka piti antaa vaikuttaa jonkun aikaa. Seurasi päännahka hierontaa, tota noin... meinasin sanoa että "öö...saisko hiukan kevyemmin kun mun aivot kohta tulee korvasta ulos, kiitos", kestin  kuitenkin kuin nainen. Hmm... takaajatuksena ehkä että kun kerran tulin myöhässä ja jos nyt sanoisin jotain niin maestro ehkä leikkaisi tukkani päin peetä. Vieressä oleva neiti pälätti innoissaan oman tukan pesijänsä kanssa kuinka jossain 5 tähden hotellin huoneessa oli ollut joku sontakuoriainen ja voi eiiii kun se oli niin ällöä... niin ällöä...niin ällöä... fyi! Mun pesurini vaikeni kuin muuri.

Jonilla oli kuitenkin homma hallussa, ja osoittautui oiken mukavaksi  ja puheliaaksikin kaveriksi kun pääsi hiukan vauhtiin leikkaushommissa.  Oli se leikkuukin sellaista huiskintaa mutta näytti oikeastaan varsin vakuuttavalta. Tyyppi tiesi mitä teki. No, ois sit kuitenkin ehkä pitänyt TAAS korostaa että ehdottomasti ei otsatukkaa tai edes mitään sen lähelle, aina nää kampaajat haluaa sitä lähteä multa kynimään. Pikkasen vielä tosta ja tosta... ja tosta... no ei se nyt vieläkään laskeudu... no otetaas tästä vielä hiukan ja katotaan jos se sitten...  Se sai sen jo kerran ihan kivan näköiseksi mutta sit alkoi toi... lopulta sanoin et nyt se on kyl niin hyvä et anna olla... mä oon tyytyväinen vaikket sä oiskaan. Onko hiukan noloo... se kyllä teki oikeesti ihan hyvää työtä mut just toi etuosa meni ehkä hiukkasen lyhkäseks. Muuuutta kyllähän se takasin taas kasvaa. Onneksi.

Tosi kätevää kun on pitkä tukka, ei tarvitse käydä kampaajalla jos ei haluta tai ei ole rahaa. Nyt kuitenkin on hiukset sen verran huonossa kunnossa kesän jälkeen, että on ihan pakko mennä leikkauttamaan. Löysin kyllä yhden tosi hyvä shampoon ja hoitoaineen jotka on pitäneet fledan siedettävässä kunnossa kesän yli, SunSilkin After Sun:ko sen nimi oli. Ihana kookos-tuoksu ja helposti selviteltävät latvat tuloksena. No, sekään ei enään auta kun kaksi haaraiset on jo vallaneet alaa niin paljon. Ei ehkä ihme kun kävin viimeksi leikkauttamassa maaliskuussa...eli 8kk sitten :)

Huomenna sitten lyhenee letti että tiedoksi vaan. Hän oli hiukan kauhuissaan että antaisin ottaa 10cm pois...(niin, uhkailin hiukan...)tykkää tästä pitkästä kuulemma minulla.  Taitaa kaikki tuntemani miehet tykätä naisilla pitkästä tukasta, kaikki joiden kanssa siis on tullut asia puheeksi. No joo... pitkässä on puolensa. Itse taidan olla sellaisen puolipitkän kannattaja, ihan lyhytkään mun mielestä ei mulle oikein sovi. Joillain naisilla se kyllä näyttää upealta... mutta omalla kohdallani taitaa asia olla niin että se ei niiiin upea ole että valita kannattaisi. Katsotaan mitä kampaaja sanoo... sen nimi on Joni... *osaakohan se leikata??*

Tänään kävin yhden ystäväni V:n luona joka asuu tässä ihan lähellä. Se tekee aina ihan älyttämän ihania kokkauksia ja sain tietysti tänäänkin nauttia niistä. Maa-artisokkakeittoa, hiukan hyvää! En ollut koskaan ennen maistanut sellaista. Marjoja ja kermavaahtoa sekä ihanaa pikkasen maustettua kahvia jossa kuohutettua kermaa päällä. Ja tietty suklaata. Tarjosipa Irishcreamiakin pikkutilkan, en yleensä ota mitään alkoholia mutta nyt maistoin, maistui muuten ihanalle, kuin toffeelle, mutta se alkoholi...blääh... pahaa...nou tänks enimoor. Ihan kuin liköörikarkit eihän niitä kukaan järkevä voi syödä... *vink vink*

Meillä oli tosi kivaa jutustelellessamme. Kerroin kuinka olin ollut niin tajuttoman väsynyt ja koin itseni niin riittämättömäksi silloin kun viimeksi kävin hänen luonaan syyskuun lopussa, hän muisti kyllä... olin tosi ahdistunutkin tilanteesta, kunnes tajusin jättää kaiken Jumalalle... rukoilin vaan " Jeesus, auta mua, mä en enään jaksa tätä itse, tarvitsen oikeesti nyt sun apua..." ja sit se tapahtui... kaikki väsymys ja painava niinkuin nostettiin pois ja olo oli taas kevyt ja onnellinen. Olin taas yrittänyt niin paljon omassa voimassani että olin unohtanut että en jaksakkaan lopulta, että tarvitsisin Jumalaa ja Hänen apuaan. Sori Isä... muistan taas pysytellä Sua lähellä. V:llä oli ihan samanlainen olotila kuin mulla oli ollut ja se kertoi että mun kertoma kosketti sitä. Sit me rukoiltiin yhdessä ja oli tosi kiva fiilis kun sitten lähin lopulta kotiin. Loppuillan vietin koneella chattaillen oman armaan kanssa. Meilläkin oli tosi kivaa...ihanaa tuntea näin upeita ihmisiä.

Viimeiset yöt töissä ovat olleet niiiiiin ihania...ei siksi että työ jotenkin olisi ihanaa (heh... give me a break), vaan se että oli mahdollista jutella Hänen kanssaan, ja pitkään... *huokaus*

Voisinpa jo lähteä hänen luokseen, en jaksaisi enään millään odottaa että nämä 4 viikkoa kuluisivat. Meillä oli tosi syvälliset keskustelut tästä meidän suhteesta ja siitä jäi niin hyvät fiilikset ettei ole tosikaan. Melkein tuntuu uskomattomalta kuinka hyvin meillä pelaa kemiat ja ajatukset yhteen, ne vaan virtaa ihan samoja uomia. Molemmista tuntui kun me taas oltais tultu toisiamme lähemmäksi tän keskustelun myötä ihan uudelle tasolle. Ja kaikessa tässä on sellainen sisäinen rauha, ei ole mitään epäilyksiä ja epävarmuutta. Se tuntuu ihanalle...

Täytyis sit varata aika englannin kielen testiin että olis taas hiukan lähempänä sieltä duunin saaminen. Hän kertoi olevansä niin ylionnellinen siitä että olin ottanut yhteyksiä pyytääkseni papereita liittyen tähän. Mua vaan inhottaa kaikki testit ja paperisodat, mutta mitäpä sitä ei rakkaansa puolesta tekisi...

Teen tunnustuksen... Olen löytänyt blogin joka kuuluu yhdelle erittäin läheiselle ihmiselle. Ja kuinka ollakkaan en ole ollenkaan varma onko ko. ihminen ajatellut että hänet voisi joku täältä tunnistaa, tämä vain sen perusteella kuinka hän on kirjoittanut joistain asioista. Olen kyllä harvinaisen hyvä olemaan hiljaa muiden tekemisistä, joten siinä mielessä ei tällä ihmisellä ole toisaalta mitään "pelättävää". Tuli vain sellainen olo että hupsis... onkohan tän blogin lukeminen ihan sallittua mulle koska se tuntui kuitenkin melko henkilökohtaiselta... Toisaalta ajattelin taas että jos tämä ihminen haluaisi että hänen kirjoituksiaan ei kukaan muu lukisi, silläkään riskillä että joku tuttukin ne ehkä löytäisi ja hänet tunnistaisi, hän olisi laittanut bloginsa muille "näkymättämäksi".  Taidan tulla sellaiseen lopputulokseen että ei se voi olla väärin lukea hänen blogiaan, onhan se julkinen ja näinollen tämän ihmisen on pakko tietää että on olemassa riski että joku hänet täältäkin voi löytää ja tunnistaa. Pitäisikö minun kuitenkin kertoa hänelle löytäneeni tämän blogin? Jään miettimään asiaa...  ja ainoa mitä tulee mieleen on  "Tee se muille minkä haluat itsellesi tehtävän...". Itse en välittäisi siitä vaikka joku tuttu saattaisikin löytää blogini ja tunnistaa minut, mutta en pitäisi kuitenkaan siitä että hän alkaisi juoruamaan löydostään ja kaikesta lukemastaan. Taidan siis olla hiljaa...