Tästä onkin aikaa kun viimeksi kirjoittelin blogiin. Kosinta tapahtui joulukuussa 23.12 miehen kotona Pähkinänsärkijän jälkeen. Nyt taas on enään 1,5kk häihin! Nopeata toimintaa, mutta toisaalta kun kerran molemmat ollaan niin varmoja siitä että näin kuuluu asioiden mennäkkin niin mitäpä sitä sitten enään odottelemaan. Sitäpaitsi helpottaa suuresti kun päästään molemmat samalle pallon puoliskolle ja juridisesti ja kaiken byrokratian vuoksi kaikki on huomattavasti helpompaa kun ei asian kanssa vitkutella.

Pitäneekö vielä sanoa että olen rakastunut...ihanaa kun voi katsoa toista silmiin ja todeta että kyllä, hän on se oikea...

Jonilla oli kuitenkin homma hallussa, ja osoittautui oiken mukavaksi  ja puheliaaksikin kaveriksi kun pääsi hiukan vauhtiin leikkaushommissa.  Oli se leikkuukin sellaista huiskintaa mutta näytti oikeastaan varsin vakuuttavalta. Tyyppi tiesi mitä teki. No, ois sit kuitenkin ehkä pitänyt TAAS korostaa että ehdottomasti ei otsatukkaa tai edes mitään sen lähelle, aina nää kampaajat haluaa sitä lähteä multa kynimään. Pikkasen vielä tosta ja tosta... ja tosta... no ei se nyt vieläkään laskeudu... no otetaas tästä vielä hiukan ja katotaan jos se sitten...  Se sai sen jo kerran ihan kivan näköiseksi mutta sit alkoi toi... lopulta sanoin et nyt se on kyl niin hyvä et anna olla... mä oon tyytyväinen vaikket sä oiskaan. Onko hiukan noloo... se kyllä teki oikeesti ihan hyvää työtä mut just toi etuosa meni ehkä hiukkasen lyhkäseks. Muuuutta kyllähän se takasin taas kasvaa. Onneksi.

Huomenna sitten lyhenee letti että tiedoksi vaan. Hän oli hiukan kauhuissaan että antaisin ottaa 10cm pois...(niin, uhkailin hiukan...)tykkää tästä pitkästä kuulemma minulla.  Taitaa kaikki tuntemani miehet tykätä naisilla pitkästä tukasta, kaikki joiden kanssa siis on tullut asia puheeksi. No joo... pitkässä on puolensa. Itse taidan olla sellaisen puolipitkän kannattaja, ihan lyhytkään mun mielestä ei mulle oikein sovi. Joillain naisilla se kyllä näyttää upealta... mutta omalla kohdallani taitaa asia olla niin että se ei niiiin upea ole että valita kannattaisi. Katsotaan mitä kampaaja sanoo... sen nimi on Joni... *osaakohan se leikata??*

Tänään kävin yhden ystäväni V:n luona joka asuu tässä ihan lähellä. Se tekee aina ihan älyttämän ihania kokkauksia ja sain tietysti tänäänkin nauttia niistä. Maa-artisokkakeittoa, hiukan hyvää! En ollut koskaan ennen maistanut sellaista. Marjoja ja kermavaahtoa sekä ihanaa pikkasen maustettua kahvia jossa kuohutettua kermaa päällä. Ja tietty suklaata. Tarjosipa Irishcreamiakin pikkutilkan, en yleensä ota mitään alkoholia mutta nyt maistoin, maistui muuten ihanalle, kuin toffeelle, mutta se alkoholi...blääh... pahaa...nou tänks enimoor. Ihan kuin liköörikarkit eihän niitä kukaan järkevä voi syödä... *vink vink*

Meillä oli tosi kivaa jutustelellessamme. Kerroin kuinka olin ollut niin tajuttoman väsynyt ja koin itseni niin riittämättömäksi silloin kun viimeksi kävin hänen luonaan syyskuun lopussa, hän muisti kyllä... olin tosi ahdistunutkin tilanteesta, kunnes tajusin jättää kaiken Jumalalle... rukoilin vaan " Jeesus, auta mua, mä en enään jaksa tätä itse, tarvitsen oikeesti nyt sun apua..." ja sit se tapahtui... kaikki väsymys ja painava niinkuin nostettiin pois ja olo oli taas kevyt ja onnellinen. Olin taas yrittänyt niin paljon omassa voimassani että olin unohtanut että en jaksakkaan lopulta, että tarvitsisin Jumalaa ja Hänen apuaan. Sori Isä... muistan taas pysytellä Sua lähellä. V:llä oli ihan samanlainen olotila kuin mulla oli ollut ja se kertoi että mun kertoma kosketti sitä. Sit me rukoiltiin yhdessä ja oli tosi kiva fiilis kun sitten lähin lopulta kotiin. Loppuillan vietin koneella chattaillen oman armaan kanssa. Meilläkin oli tosi kivaa...ihanaa tuntea näin upeita ihmisiä.

Voisinpa jo lähteä hänen luokseen, en jaksaisi enään millään odottaa että nämä 4 viikkoa kuluisivat. Meillä oli tosi syvälliset keskustelut tästä meidän suhteesta ja siitä jäi niin hyvät fiilikset ettei ole tosikaan. Melkein tuntuu uskomattomalta kuinka hyvin meillä pelaa kemiat ja ajatukset yhteen, ne vaan virtaa ihan samoja uomia. Molemmista tuntui kun me taas oltais tultu toisiamme lähemmäksi tän keskustelun myötä ihan uudelle tasolle. Ja kaikessa tässä on sellainen sisäinen rauha, ei ole mitään epäilyksiä ja epävarmuutta. Se tuntuu ihanalle...

Täytyis sit varata aika englannin kielen testiin että olis taas hiukan lähempänä sieltä duunin saaminen. Hän kertoi olevansä niin ylionnellinen siitä että olin ottanut yhteyksiä pyytääkseni papereita liittyen tähän. Mua vaan inhottaa kaikki testit ja paperisodat, mutta mitäpä sitä ei rakkaansa puolesta tekisi...

Hain myös pienen "piristysruiskeen", eli grafiikka muuttui tässä blogissa. Tosi kiva kun joku jaksaa tällaisia valmiiksi muille tehdä, tällaisille kuten minä joka ei välttämättä moista kovin äkisti saisi itse aikaan. Kiitos ja kumarrus!

Tämä yö on muuten sujunut ihan kivasti, mutta ainoa mitä olen jäänyt kaipaamaan on chattia hänen kanssaan. No ihan pikaisesti alkuyöstä hän kävi langoilla kertomassa olevansa tekemässä juuri keittiössä huonekalujen ym. kamojen siirtoprosessia pois lattiaremontin alta. No minäpä sitten duunasin kaikki omat hommani täällä töissä siihen malliin että voisin syventyä henkevään keskusteluun näin aamutuimaan ennen kuin taas täällä iskee omat aamuprosedyyrit päälle, mutta häntäpä ei ole takaisin kuulunut. Voi harmi... En kyllä haluaisi olla itsekäs ja harmitella,  ja varsinkin kun tiedän että hän on mua odottanut varmaan miljoona kertaa useammin ilmestyvän koneelle. Mutta harmittaa se silti... olis ollut niin kiva jutella. Varsinkin kun aikaerot on mitä on ja toinen on normaalisti nukkumassa silloin kun toinen on hereillä. Siellä se nyt varmaan laittaa jo uutta lattiaa paikalleen...asialle omistautumisen kun hyvin taitaa... : )

Voisinkin kertoa jotain hänestä. Ensinnäkin...tapasimme netissä...chattasimme ja meilailimme ensin 4kk jonka jälkeen hän tuli käymään Suomessa. No sittenhän kaikesta vasta todellista tulikin... rakastuttiin ihan oikeesti...mutta valitettavasti paluulento oli kuitenkin jo viikon päästä. Nyt tässä on sitten jatkettu yhteydenpitoa kohta toiset 4kk ja on minun vuoroni lähteä käymään hänen luonaan. Ihanaa... Hän on toisaalta niin tavallinen, mutta taas toisaalta niin aivan epätavallinen ihminen. Epätavallinen siinä mielessä että hän ajattelee muita enemmän kuin itseään, idealisti joka oikeasti yrittää elää myös sen mukaan mihin uskoo. Tavallinen mutkattomuudessaan. Toisin sanoen valloittava persoona... No löysin mä kyllä muutaman negatiivisen puolenkin. Mutta oon silti ihanan rakastunut...

Mahtaakohan Kanadassa olla lunta kuukauden päästä kun menen sinne? Olisi kiva saada valkoinen joulu, vaikka oikeastaan sillä ei ole niin paljon väliä kunhan saan olla hänen kanssaan. Tästä tuleekin todella mielenkiintoinen matka koska olen poissa niin monta viikkoa, tapaan hänen perheensä ja vaikka mitä... Ystäväni kerkesi jo arvuuttamaan josko tulisin takaisin kihlasormuksen kanssa. No mistä sitä ikinä tietää? Ei sillä että odottaisin jotain sellaista tapahtuvaksi, koitan olla odottamatta yhtään mitään. Olen kyllä miettinyt mitä vastaisin jos hän kosisi...niin, taitaisin sanoa kyllä. Olen jo ottanut selvää töistä ja sen sellaisesta jos mahdollisesti ensi vuonna muuttaisinkin sinne. On vaan niin hankalaa suunnitella tulevaisuutta kovin pitkälle koska ihan tarkoituksella olemme edenneet ihan askel kerrallaan tekemättä mitään pitempiä suunnitelmia, eläen ainoastaan tässä ja nyt. Se tuntuu jotenkin sopivalta, tyyliin " jos Jumala suo ja elinpäiviä riittää..." onhan tämä välimatka aika pitkä ja vaatii osansa. No sen verran on suunniteltu siis että menen sinne useammaksi viikoksi nyt vuoden lopulla ja sitten varmaan selviää jatkosuunnitelmakin... En aio sitä etukäteen murehtia puoleen tai toiseen.

"Koska hän riippuu minussa kiinni, niin minä hänet pelastan; minä suojelen hänet, koska hän tuntee minun nimeni. Hän huutaa minua avuksensa, ja minä vastaan hänelle, minä olen hänen tykönänsä, kun hänellä on ahdistus, minä vapahdan hänet ja saatan hänet kunniaan. Minä ravitsen hänet pitkällä iällä ja suon hänen nähdä antamani pelastuksen."  PS 91:1-16

Tämä on yksi sellainen joka mua aina jaksaa sykähdyttää sen lukiessani. Siitä huokuu sellainen turvallisuuden tunne ja luottamus.

No niin... aika mennä ulkoilemaan...

On tiettyjä aikoja ihmisten elämässä jota määritellään erilaisilla termeillä. On teini-ikä sitten seuraava onkin kolmenkympin kriisi. Outoa ettei mieleen tule yhtään mitään mikä liittyisi aikaan näiden kahden välillä... enpä ole tätä ennen kyllä tullut edes ajatelleeksi, mutta mielenkiintoista se on. Ehkäpä ei ole mitään erityistä termiä kaksikymppisenä olemiseen koska aika tuntuu lentävän niin vauhdilla juuri tänä aikana. Mulla alkoi juuri kaksi viimeisintä vuotta kaksikymppisenä ja pakostakin sitä alkaa kelaamaan mitähän sitä on tullut tehtyä elämässään aina tähän asti. Jos ikäni tuplaisi niin olisin jo kovaa vauhtia lähestymässä kuuttakymppiä ja SE pelottaa... Ei muuten mutta se vain muistuttaa siitä kuinka aika kuluu nopeasti ja etenee jatkuvalla tahdilla. Se ei pysähdy tai jää odottamaan. Täytyy koittaa pysyä mukana ja muistaa elää joka päivä. Ei katsellä vain vierestä kuinka päivät lipuu ohitse, vaan elää... Uskaltaa tehdä asioita... puhua tunteistaan silloin kun ne tulevat... muuten ne tärkeimmät hetket elämässä  menevät vain ohitse niinkuin niitä ei koskaan olisi ollutkaan, ja elämä kulkee ohitse niinkuin sitä ei koskaan olisi ollutkaan ja se on mielestäni kaikista pelottavinta mitä ihmiselle voisi tapahtua; Olla oman elämänsä sivustakatsoja.

Miten sitten arvioisin omaa elämääni... olen tyytyväinen, vaikka olisin voinut tehdä erilaisia päätöksiä ja elää erilaista elämää. Mutta olen päättänyt etten anna minkään negatiivisen menneisyydestä vaikuttaa siihen mitä olen tänään, koska se mitä olen tänään vaikuttaa siihen mitä olen huomenna. Vanhat asiat on menneet ja unohdettu, jätän ne sinne hyvällä. Olenhan saanut monta hyvää asiaakin aikaan... on ammatti, työ ja kokemusta...on hyvät perhesuhteet ja muutamia hyviä ystäviä...olen säilyttänyt rakkauteni ja uskoni Jumalaan,  ja se on vahvistunut entisestään... olen tehnyt asioita joista olen haaveillut nuorempana, uskaltanut asioita jotka ovat olleet jännittäviä... Olen myös vihdoin löytänyt ihmisen jota uskon rakastavani ja haluan oppia tuntemaan enemmän, syvemmältä, lähempää ja paremmin kuin kukaan muu...  ihmisen jolle haluan antaa itsestäni kaiken sen hyvän mitä voin olla. Tietäen että häneen todella voi luottaa ja että hän ei ole samanlainen itsekeskeinen egoisti joita tämä maailma on niin täynnä, mitään pelkäämättömiä omien tarpeittensa tyydyttäjiä, joita ei vähääkään mietitytä loukata muita jos se olisi heidän omien etujensa mukaista. Hän ei ole sellainen, ja se merkitsee minulle niin paljon... että voin luottaa häneen, ja hänen sanaansa. Hän sanoo rakastavansa minua... Olen onnellinen.